ARTIKKELIA HAKKERISUKUPOLVISTA

Aloittelin kirjottelemaan (koostamaan) artikkelia keväällä Saksassa olevaan symposiumiin. Dedis on 25. päivä. Aiheena on oma näkemykseni hakkerisukupolvista, joihin lisään hackerspacet. Hetken aikaa oli kirjoituslukko, mutta se aukes perinteisellä tavalla: kirjoitin diibadaabaa ja sitten löyty punainen lanka, johon tarttua. Niin ja tuli jälleen yksi kielteinen päätös koskien apurahaa. Nuo kielteiset päätökset tappaa mielenkiinnon aina hetkeksi.

AIKATAULUISTA

Eli oma tutkimussuunnitelma on tehty monologia silmälläpitäen. Ei siinä ole oikein varattu aikaa millekään vuosien odottelulle, että saa artikkelin läpi jossain julkaisussa. Noh, joka tapauksessa aloittelin artikkelin väkertämisen keväällä Hildeheimissa järkättävään symposiumiin. Deadline artikkelille on 25.10.2010, joten ihan riittävästi. Tekstiä on jo kirjoiteltu aiempina kuukausina. Nyt pitää vain hioa ja viilata sekä valita sisällöt.

NÄKEMYS HAKKERISUKUPOLVIIN

http://www.theatlantic.com/technology/archive/2010/09/the-anthropology-of-hackers/63308/

VERKOSTOITUMISTA

Viime ajat mennyt apuraha-asioita miettiessä ja verkostoituessa. Tutkimuksellinen aspekti jäänyt vähemmälle. Tampere MeeGo Network käynnistys vienyt suuren osan ajasta, mutta mukavaa puuhata uuden yhteisön pystyyn laittamisen parissa etenkin kun innostusta tuntuu löytyvän niin harrastaja kuin yrityspuoleltakin. Suunnitelmat on kovat ja korkealentoiset.

Toisaalta kävin kyllä luennollakin pitkästä aikaa :) Kävin kuuntelemassa Michel Bauwensin (P2P Foundation) luennon aiheesta “Commons and the p2p Paradigm”, 21.9. 2010. Mielenkiintoisia näkemyksiä talouden ja yhteiskuntien muutokseen.

VAIHTO-OPISKELU

Vein tänään ERASMUS vaihto-opiskelun hakemuksen laitokselle. Stuttgart edelleen haarukassa. Muita hakijoita ei kuulemma ole :) Samalla sain nauttia nuoren amanuenssimme seurasta useita minuutteja. Huomisen ja ensi viikon suunnitelmat hahmottu jo päässä. Yllätys yllätys, apurahahakemusten viilausta vielä ja uusien ‘pätkä’ apurahojen etsimistä…Pätkä apurahalla tarkoitan pientä apurahaa, jolla voisi tehdä tutkimuksen ensimmäisen kenttätutkimuksen. Ihan siltä varalta, että mikään noista ‘isoista’ apurahoista ei natsaa. Suunnitelma C on sitten pistää homma tavallaan pakettiin vuodeksi ja jatkaa sitten jos saa rahoitusta. Eli pientä pelkoa persuksissa, että jääkö tämä nyt rahoituksesta kiinni. Siihenkin pitää tosin varautua, mutta kipeää se tulisi tekemään. Tosin voi olla aika turha murehtia vielä, mutta minkäs minä luonteelleni teen.

Vinkkejä vastaanotetaan mistä voisi saada ‘pätkä’ apurahoja!

PAKON SANELEMA PYSÄHDYS

Eli olin flussassa 4 päivää. Mikä tarkoitti myös huonoja (siis surkeita) yöunia. Oikeastaan kävi niin, että unirytmi meni ihan sekaisin. Nyt kummiskin alkaa jo järki palaamaan. Mutta henkilökohtaisen verkoston/toiminnan saralla sain uutta aikaiseksi. Ei siitä liene haittaakaan. Sitä meille ainakin jatko-opiskelijoiden orientoitumis tapahtumassa painotettiin. Pitää olla muuta kuin vain se väikkäri mielessä! No, mutta siis pistin prosessin liikkeelle, että Tampereelle perustetaan MeeGo:n ympärillä pyöriville kehittäjille oma ‘ryhmä’ tai verkosto. Ei se ihan perustamisen tasolle jäänyt, vaan sellainen on nyt olemassa: http://www.meetup.com/Tampere-MeeGo-Network/ ja ensimmäinen tapaaminen on 21.9.2010 Protomossa klo 18. Verkostossa on jo nyt 29 jäsentä. Sitä paitsi, Helsinki ja Turku tuli perässä :) Tampere oli siis ensimmäinen paikkakunta Suomessa mihin perustettiin Meego Network.

Samalla pistin MeeGo yhteisön foorumilla alkuun idean kansallisten MeeGo Summittien pitämisestä.

LAADULLISIA JAOTTELUJA

Pitänee tehdä jonkinlainen piirros, missä hahmotella hackerspace, makerspace, fablab, diybiolab, yms eroja. Kartta, jonka kautta hahmottaa kokonaisuutta.

HACKERSPACE ALKU?

Mietin vain sitä, että mikä olisi oikea paikka aikajanalla, mihin hackerspace liikkeen voi laittaa.

hacker-generations

Koska sen voi katsoa alkaneen siinä merkityksessä kuin mitä se nyt on? Täältä pientä vinkkiä pohdiskeluun ja etsintään:

http://blog.hackerspaces.org/2009/08/25/respect-the-past-examine-the-present-build-the-future/

Olisin päätymässä siihen, että yllä olevassa kirjoituksessa mainittu ensimmäinen aalto ei edusta vielä nykyisiä hackerspaceja. Toinen aalto, joka alkoi 90-luvun lopulla voisi hyvinkin olla nykyisten hackerspacejen alku. Perusteena voi pitää sitä, että silloin perustetuista hackerspaceista muutamia on edelleen hengissä ja heidän tekemänsä pioneerityön ansiosta on syntynyt valmista dokumentaatio ja osaamista siitä miten hackerspace perustetaan ja miten sitä ylläpidetään. Samaan aikaan tapahtui hackerspacejen määrän kasvu. Todellinen murto tapahtui sitten vuoden 2007 paikkeilla ja myös lehdistö noteerasi hackerspacet. SIDENOTE: nyt pitää alkaa käyttä jotain suomennosta tuosta sanasta hackerspace.

Mutta edelleen on hukassa, että kuka lanseerasi termin hackerspace sen nykyisessä merkityksessä ja koska? hackerspaces@freenode.net kanavalla nick astera voisi tietää, hevosmiesten tietotoimisto kertoi tämän varman vinkin. Lisäksi vihjattiin, että CCC:m ‘vanha kaarti’ voisi muistaa.

VALINTOJA VALINTOJA….

Yön tunteina löysin itseni valinnan edestä…taas kerran. Tähän asti tutkimuksen punainen lanka on ollut hakkerien motivaatio osallistua haktivismiin. Kuitenkin olen viime aikoina huomannut, että hackerspacejen ja haktivististen organisaatioiden suhde on myös erittäin mielenkiintoinen. Edelliset ovat tyypillisesti ei-poliittisiksi ajateltuja hakkerien vapaa-ajan työskentelytiloja. Mutta onko asia ihan niin yksioikoista? Mikä on hackerspacejen rooli esim CCC:n toiminnassa? Mihin koloon osana CCC:n toimintaa hackerspacet voisi sijoittaa ja miten CCC näkee niiden roolin? Jotkin Euroopan hackerspacet ovat enemmän tai vähemmän mukana CCC:n toimissa (blogi artikkeli). Kuitenkaan hackerspacet eivät ole osa CCC:n virallista organisaatiorakennetta. Nähdäkseni hackerspacet ovat jotain siitä väliltä: virallisen ja ‘hangaroung’ porukan välissä. No, en tiedä sitten. Kuten sanottua, valintoja pitää tehdä ja valitsemattomuus on se pahin vaihtoehto.

BLOGI- JA ARTIKKELI-IDEOITA

  1. Haktivismi ja hackerspacet Saksassa - dualistinen symbioosi.
  2. Hakkerisukupolvet - uutena hackerspacet
  3. Haktivismin kaksi puolta - musta ja valkoinen.

Seuraava sivu »